Näytetään tekstit, joissa on tunniste eteinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eteinen. Näytä kaikki tekstit

22.6.2016

Meidän eteinen




 Tässäpä muutama kuva hiukan uudistuneesta eteisestä.
Jokin aika sitten siirsin pystynaulakon makuuhuoneeseen
ja ostin tilalle vaatetangon, johon vieraat saavat takkinsa ripustaa.

Tämä on osoittautunut aika toimivaksi ja tanko ei vie
eteisestä niin paljon "tilaa" kuin vanha naulakko.

Vielä olisi tarkoitus hankkia kenkäteline vaatetangon alle tuolin tilalle,
mutta en ole vielä löytänyt nättiä ja lompakkoystävällistä kenkätelinettä.






Vanha kaappi siirtyi vitriinikaapin tieltä eteiseen.
Kaappi on nyt meillä vähän ylimääräisenä,
mutten raski siitä luopua, koska se on niin ihana.




Toissa viikonloppuna ostamastani kukkakimpusta
saan nauttia vieläkin, sillä tämä lilja on vielä täysissä voimissaan.

-Magdaleena

21.3.2015

Eteisen uusi matto




Meidän eteisessä on uusi matto.
Olen tästä matosta niin onnellinen,
sillä eteinen on tarvinnut uuden maton jo ainakin pari vuotta.
Entiset pikkumatot olivat todella epäkäytännölliset eteiseen.





Ostin maton Haaprarannalta Rustasta.
Rusta on ihan paras sekatavaratalo.
Ihania sisustustavaroita, erilaisia kuin muualla.
Lisäksi hinnat ovat kohdallaan.

Tämä on polypropeeni -matto.
Kokoa on 195x133cm, eli matto
peittää suurimman osan eteisen lattiasta,
mikä oli tarkoituskin. Maton hinta oli 299kr.
Ei monessa paikassa ole tuon hintaisia mattoja.

Vaikka matto on vaalea väriltään, 
siitä on helppo vaikka luutulla 
pyyhkiä kurajäljet pois.




Tämä lipasto on mummilta saatu.
Lipasto jäi hänelle tarpeettomaksi,
joten nyt se on meidän eteisessä.
Olen ajatellut ehkä tuunata lipastoa jotenkin,
mutta se on vielä mietinnässä.








Eteisessä on myös ihana tuolivanhus.
Sain sen pari vuotta sitten
syntymäpäivälahjaksi mieheltäni.
Tuoli on kaunis ja ihanan kulunut,
mutta siinä on maailman huonoin istua!
Siksi se eteisessä onkin, siellä harvemmin istuskellaan.






Minä niin nautin niistä hetkistä,
kun meidän poika nukkuu päiväunia.
Minulla on silloin tapana siivota kaikki lelut ja tavarat
paikoilleen ja nauttia siisteydestä sen pienen hetken.
Kun poika taas herää, hän levittää
kaikki lelut ympäri taloa ja eteisessäkin
hän tyhjentää kaikki laatikot ja kaapit.
Ehkä tämäkin vaihe menee joskus ohitse... :D 


-Magdaleena







20.2.2015

Kuvia sieltä täältä


Heipparallaa!




Taas on aika vierähtänyt,
eikä blogin ääreen ehdi mukamas istua.
Kuvia olen viikolla räpsinyt sieltä täältä,
tässä niistä muutamia.

Yllä olevassa kuvassa viimeviikon ostoksia,
clas ohlsonilta ihana kuparinen 
lamppu hyllylle sekä kynttilänjalka.




Kynttiläjalan vieressä näkyy vähän aikaa
sitten tekemäni betoninen tuikkukuppi.
Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässä
betonijuttuja ja eihän ne kaikki onnistuneet.
Aion tässä (kunhan ehdin) kokeilla
betoniaskarteluja uudelleen ja
tehdä niistä juttua tänne bloginkin puolelle.




Niin mahtavaa kun aurinko on
alkanut näkymään enemmän.
Siitä saa niin paljon virtaa! :)

Kaivoin ihanat ikikukkani (harsokukat)
komerosta esille ja tuossa ne nyt
komeilevat ruokapöydällä
tuomassa kevätfiilistä.




Tauluhyllyä somistin uudelleen
vaihtamalla sinne eri tauluja vaihtelun vuoksi.
Keksin laittaa tuohon ikean kynttilälyhtyyn
kukkaruukun kukkineen. Eikai kukaan ole sanonut,
ettei kynttilälyhtyjä voisi käyttää muutoinkin.

Tämän kivan paperikoristeen ostin ikeasta.
Kiva piriste eteisen seinälle.





Aurinkoista viikonloppua!
Minä vietän viikonloppuni työn merkeissä.








5.11.2014

diy himmeli valosarja


Eilen harmittelin eteisen pimeää nurkkaa.
Tänään ei tarvitse enää harmitella,
sillä siellä on nyt valot!

Muistin, että minulla on yksi valosarja,
joka toimii pattereilla. Revin valoista niihin kuuluneet 
tähdet pois ja tein tilalle
minihimmelit.

Oli tämä melkoista näpertämistä,
mutta lopputulos oli vaivan arvoinen.
Tykkään näistä tosi paljon!

Hankalinta oli kiinnittää himmeli valoon kiinni
sillä tavalla, että se näyttää hyvältä.



Nyt on kyllä eteinen ihan täynnä himmeleitä! 
Huhhuh.. :D 






18.8.2014


Kävin pitkästä aikaa kirpparilla ja löysin sieltä tällaisen repun/kassin.
Jokin tässä viehätti, joten ostin tämän hoitokassiksi.
Mahtuu hyvin vaipat, ruuat ja varavaatteet.


Ostin kesälomareissulta tällaisia hauskoja kortteja.
Ne sopii hyvin nuihin minihengareihin.
Kortit on ostettu Helsingin Foorumista, siitä pienestä liikkeestä, missä on 
paljon myynnissä postikortteja ja pikku tilpehööriä.




Sitten seuraavaan asiaan, nimittäin me laitoimme asunnon myyntiin!! Apua! :D
Kun olen puhunut siitä asuntokuumeesta, niin pitihän sen eteen tehdä jotakin.
Meillä on kiikarissa yksi talo, josta olemme tehneet tarjouksenkin,
mutta kyseinen talo on tarjouskaupassa, eli se saa, joka eniten siitä maksaa.
Tällä hetkellä en osaa sanoa ollenkaan, onko meillä mahdollisuuksia saada se talo.
Toivon vain parasta! Varalta olemme katselleet myös muita taloja.
Aika näyttää... :)

Tässä linkki myynti-ilmoitukseen. (etuovi.com)
Otin myyntikuvat itse, käykää kurkkaamassa! :)











9.5.2014

Uusi eteinen

Eteisremppa on saatu valmiiksi jo aikaa sitten, mutten ole ehtinyt ottaa kuvia. 
Viime päivät ovat olleet melkoista hulinaa. Kokoajan jostakin tulossa ja jonnekkin menossa. Huhhuh.. 

Olen tosi tyytyväinen eteisen uuteen ilmeeseen. Mitäpä turhia selittelemään, tässä kuvia.

Maalasimme eteisen seinät harmaaksi. Eteisestä lähti kenkäkaappi pois ja tilalle tuli naulakko, joka oli ennen makuuhuoneessamme.
Katossa roikkuu uusi paperinarupallo -valaisin, jonka sain valmiiksi eilen. 

Eteisen ja keittiön välistä aukkoa suurennettiin melkoisesti. Oviaukko ja ikkuna sen yläpuolella otettiin pois, sekä 40cm seinää.
Lopputulos näyttää tältä. Muutos toi avaruutta todella paljon sekä keittiöön, että eteiseen.

Pieni lipasto sai uuden tason. En tykännyt ollenkaan tuosta puunvärisestä. Valkoinen on paljon parempi! 



Näkymät keittiöstä eteiseen. Kynnys piti laittaa todella leveäksi, koska puretun seinän kohdalla ei tietenkään ollut lattiaa.
Tuo lamppu roikkuu vähän rumasti. Täytyy ostaa isompi lampun johdon/pistorasian peiterasia. 
Näkymät olohuoneeseen. Keltainen on väistynyt ja tilalle on tullut mintunvihreää. Niin ihanan raikas väri!
Pikkuveljeni toimi remonttireiskana, kiitos siis hänelle.
Sellainen siitä tuli. Mitäs tykkäätte muutoksesta? :)

18.4.2014

Kuluneen viikon touhuja


Virpomispäivä meni jo, mutta meillä näkyi vielä tänään pikkuinen noita. 
Postipoika toi tullessaan ihanan yllätyksen, nimittäin pääsiäispostia ystävältä. 
Tosi ihana kortti, siis kiitos ystäväiseni! <3 


Tämä viikko on ollut melko touhukas.
Viikon kohokohta on ollut illan mittainen mökkireissu
ihanien tyttöjen kanssa. Ai että oli mukavaa. 

Tässä maisemaa mökkirannasta.


Olen myös leiponut ja herkutellut tällä viikolla urakalla. Huhhuh--



(Nuo kuvat vähän huonolaatusia, kännykkäkuvia.)

Mutta nyt kuvaa meidän remontista!
Me siis olemme laajentaneet keittiön ja eteisen välistä oviaukkoa.
Homma on vielä kesken, mutta eiköhän ensi viikolla saada toivottavasti valmiiksi.
Oviaukko, ikkuna sen yläpuolella sekä 40cm seinää on lähtenyt.
Tämä muutos toi ihan älyttömästi tilan tuntua! 


Tällaista meillä.
Ensi kertaan, mukavat pääsiäiset kaikille! :)

18.3.2014

Paperinarulamppu




Askarreltiin viikonloppuna äitin kanssa paperinarulamput, tai oikeammin sanottuna lampunvarjostimet. Kirjoitan tähän vähän ohjetta varjostimen tekemiseen.

Tarvikkeet
  • paperiini-narua (paperiini on ns.leveämpää paperinarua) n.150g lamppua kohden. 
  • paperinarua n. 50g
  • erikeepperi -liimaa 
  • ison ilmapallon
  • muovihanskat

Puhalla ilmapallo, mutta älä liian täyteen, jotta voit muotoilla siitä oikean muotoisen. 
Kelmuta pallo hyvin. Kelmulla on hyvä muotoilla ilmapalloa pyöreämmäksi.
Kannattaa olla viisaampi kuin me ja ostaa jätti-ilmapallo joka on jo valmiiksi pyöreä muodoltaan. Meidän käyttämät ilmapallot olivat vähän soikeita. 


Tee liimaseos johonkin astiaan. Liimaa ja vettä tulee olla 50:50 
Yhden paperipallon liimaseokseen riittää noin 2,5 dl vettä ja samanverran liimaa.

Tee paperiininarusta ja paperinarusta pieniä keriä. Pallosta tulee monikerroksinen, 
kun laitat vuorotellen ohutta ja paksumpaa paperinarua pallon ympärille.


Ota yksi kerä ja kasta se kunnolla liimaseokseen.
Aloita pyörittämään paperinarua pallon ympärille. 
Mielestäni se oli helpointa, kun narua kieritti poispäin itsestä.
Niin, ja ole varovainen, nää narut menee nimittäin melko helposti solmuun.



Kieritä paperinarua pallon ympärille, kunnes se on mieleisesi. Itse halusin melko tiiviin pallon. 
Homma on melko sotkuista, joten kannattaa olla kunnon suojaukset. Meillä ainakin roisku liimat pitkin keittiötä :D Paras paikka olisi tehdä kylpyhuoneessa. Itselle laitoin essunkin päälle varmuuden vuoksi. :)


Kun pallo on valmis, aseta se kuivumaan esimerkiksi liima-astian päälle. Pallosta nimittäin valuu
tosi paljon ylimääräistä liimaa pois. Anna pallon kuivua kunnolla, ainakin vuorokausi.

Kun pallo on kuivunut, puhkaise se vaikka neulalla. Kelmu jäi palloon kiinni ainakin meillä, 
mutta sen sai hyvin irroitettua, kun tökki sukkapuikolla. 





Leikkasin palloon aukon mattoveitsellä. Lampun kiinnitin siten, että leikkasin hiukan aukkoa isomman ympyrän paksusta kartongista ja kartongin keskelle reiän, jonka läpi lamppu meni kiinni lampunjohtoon. (Sekavasti kirjoitettu, sorry)



Lamppu paikallansa, eteisessä. Lamppu luo aivan ihanat varjot seinille.



Tämä oli sen verran mukavaa ja helppoa, että aion tehdä paljon isomman lampun makuuhuoneeseen.
 Tahdon niin ison, ettei taida ilmapallot riittää, vaan täytyy tehdä rantapalloa tms. apuna käyttäen.


Rankan askarteluillan päätteeksi haettiin pieni kebabrulla. Tästä söi 9 henkeä ja kaikilla tuli maha täyteen! :D 



Nam!