4.1.2015

Aaltotarjotin ja uusi valaisin



Joulun jälkeen on ihana aloittaa sisustaminen taas
puhtaalta pöydältä, kun joulukoristeet on siivottu pois.

Keittiön saareke tuli keittiöön joulukuussa,
joten sen päällä oli jouluvalot ja muuta joulukrääsää.
Tänään olenkin pohtinut, että mitä sen päälle nyt laitetaan.

Huonekuusi oli vielä niin hyvässä kunnossa, 
etten raskinut nakata sitä vielä roskiin.
Se saa kököttää tuossa siihen asti, kunnes kyllästyn.


Äitini sai tuon aaltotarjottimen
tilaajalahjana jostain ja hän antoi sen minulle.
Nyt kun olohuoneessa vallitsee kuparinen värimaailma,
en osannut laittaa tarjotinta sinne.
Keittiöön se sopikin tosi hyvin. Kaivoin kaapista
esille kaikki kivituikut ja kastehelmet.
Nyt nekin pääsi esille keittiön ikkunalaudalle.



Tämän valaisimen sain joululahjaksi mieheltäni.
Hän oli suunnitellut ja tehnyt sen itse.
Ainoastaan varjostimen askartelin kartongista.
Mielestäni valaisin on ihanan yksinkertaisen kaunis.
On se vain niin, että itsetedyt lahjat on aika pop! :)


Täällä Rovaniemellä on lunta satanut ihan älyttömästi
ja me olemme peuhanneet pihalla ja pulkkamäessä.
Älyttömästi saa lisäenergiaa kun aurinko paistaa taivaalta
ja maassa valkoinen hanki. Tämä on niin parasta lapissa. 

Aurinkoisia päiviä lukijoille!









8 kommenttia:

  1. Hieno tuo valaisin :) ja hyvää uutta vuotta! :) t. Elina R

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään myös. Mies on ihan innostunut suunnittelemaan kaikenmoisia sisustusjuttuja :D Kunhan vaan toteuttais lisää niitä ideoitaan. :)

      Poista
  3. Onpas ihana valaisin. Tuon tyyppisiä näin itseasiassa Tallinnassa eräässä sisustusliikkeessä ja rakastuin niihin päätäpahkaa. Pitäisikin laittaa meidän Pelle Peloton suunnittelemaan ja tekemään mullekin tuon tyylinen valaisin.

    VastaaPoista
  4. Oih! Ite oon aivan hullaantunut noihin aalto-vaaseihin ja tarjottimiin. Ovat jotain niin ajatonta ja ihanaa <3 kun opiskelijabudjetista lohkeaisi palanen niin kävisin vähän kaupoilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nämä on ihania :) mulla kävi kyllä tuuri kun tämän sain, en olis itsekkään raskinut kaupasta ostaa :) näitä tällasia juttuja on nii hyvä toivoo lahjaksi :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!